18.6.2017

Meillä asuu hullu kassialma?

Me luvattiin esitellä ihmisen kaikki kassit. Ihan kaikista ei saatu kuvaa, matkalaukut on kellarissa, ja sinne ihminen ei suostunu lähtemään. Luultavasti näissä kuvissa on kaikki ihmisen kaspussit. Tai sitten jossain kaapissa on vielä joku yllätyspino piilossa.
Ihmisen ihan ehdoton lemppari. Lehmykäsilaukku, joka on kerran saanut yhden
espanjalaisnaisen melkein sekoamaan junassa.
Paras lahja ikinä, jos kissoja ei lasketa, tyyppi toi joskus kauan sitten ollessaan töissä eräällä
varastolla. Toista samanlaista ei ihminen ole missään ikinä nähnyt.
Kangaspusseja enimmäkseen. Saa laskea, me ei jaksettu.
Meidän pentupakkaukset. Pena toi kotiin hopeamitalikangasta, ja Punkku repun.
Ihmisen pullokassit. Näissä se raahaa tyhjiä pulloja jonnekin, mistä saa sitte rahaa niistä. Toi musta on
ollu täynnä vaikka kuinka kauan jo, ihminen ei ikinä muista ottaa sitä mukaan, kun se on eri kaapissa, kuin toi
ihmisen lemppari, johon mä oon tunkemassa päätäni.
Nää on sellasia, jotka kulkee enemmän pihalla, niin ihminen ei halunnu niitä lattioille lillumaan. Kuvattiin parvekkeella. Toi missä on punaista ei oo ihmisen omistuksessa, mutta sillä hallussa, siks pääsi sekin kuviin.
Edessä on oikeella kamerareppu, joka on myynnissä, jos ketä sattuu kiinnostamaan.

Me ei ihan kauheesti sitte kuitenkaan jaksettu auttaa ihmistä noissa kuvauspuuhissa. Kameran edessä ei saa olla liian rennosti, tai se on kohta taas koko ajan naamassa kiinni.  

Meillä kävi toissayönä kylässä ampiainen! Kello oli jotain neljä, ja ihminen heräs, kun Punkku yritti ottaa ampiasta kiinni. Ei saatu leikkiä sen kanssa yhtään. Ihminen otti kupin ja pahvia, pyydysti niillä sen ampiaisen ja päästi ulos parvekelasin raosta. MÄLSÄÄ! Jotain se tossa nytkin selittää, että ne ampiaiset on vaarallisia, mut miten ne voi olla, kun ne surisee niin ihanasti?

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille, me palataan meille heitetyn haasteen merkeissä lähipäivinä. Terkuin Pena ja Punkku

28 kommenttia:

  1. No onhan noita kasseja kertynyt... Mami sanoo, että se ei uskalla edes ajatella tollasta postausta. Onkohan sillä kans paljon kasseja?
    Ampparit on pelottavia! Mä juoksen aina karkuun, mut Olga yrittää täppäillä niitä ja saa mamin hermostumaan ja huutamaan. - Sofi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sillä olla kyl, ei tiiä vaiks ois enempikin. Noi ihmiset keräilee kaikkee omituista.
      Meidänki ihminen on ihan hermoheikko heti, kun me vähän yritetään leikkiä amppareilla. Omituista.
      -Pena

      Poista
  2. On teilläkin kasseja. Meilläkin on ihan liikaa, mutta emäntä puhuu että niihin on hyvä muutossa pakkailla. Mä rakastan amppareita; ne on niin nättejäkin! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meidän ei tarvii muuttaa ihan lähiaikoina! Se on ihan kamalan rankkaa se uuden kodin tarkastaminen. Vaiks on se sitte tosi kivaa, kun saa sen uuden kodin tarkastettua, ja löytää parhaat paikat.
      Ampparit on kyl nättejä, ja sitte ne surisee tosi kivasti. Ihmeellistä, kun ihmiset ei anna niillä leikkiä.
      -P&P

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, aika vähän, eikä kuulemma tuu lisää. Veikataan, että kohta on taas pari enemmän.
      -P&P

      Poista
  4. Teidän ihminen oli kiltti ku ei antanu leikkiä! Sillä leikkiminen sattuu, kuono tulee TOSI kipeeksi & isoksi. Eikä olo helpotu ku vasta sen pahanmakuisen raksun jälkeen.
    - Eddie & Rudi -

    VastaaPoista
  5. No huh kuinka paljon teillä onkaan pussukoita! :D

    VastaaPoista
  6. Oho, teillä on enemmän kasseja ku meillä! Luulin kyllä ettei ois mahollista. Ja tuo lehmä-kassi... vau! Tyypillä on silmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaapeissa on paljon tollasia omituisia salaisuuksia... Ihminen kertoi, että silloin, kun se sai ton kassin, sillä oli iso kokoelma lehmiä. Nyt ei oo enää kuin pari, ja nekin on kaapissa piilossa, kun Punkun on pakko yrittää leikkiä niillä.
      -Pena

      Poista
  7. No on siinä kassi poikineen :D Ja söpö tuo lehmälaukku! <3
    Miks ampiaiset haluaa väkisin sisälle, kärpäset olis tervetulleita mutta niitä ei näy missään.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kasseilla on poikia! :D Lehmälaukku ois varmaan ihan superkiva lelu, mut ei kuulemma onnistu...
      Mekään ei oo tänä kesänä nähty ku kaks kärpästä, ja nekin molemmat ulkona. Amppareita on vähän enemmän näkyny, ulkona melkein kaikki.
      -P&P

      Poista
  8. Kassi poikineen :o
    Meilläkin kävi yks ilta täällä sellanen jättimäinen surinaheikki, mut ei saatu leikkiä sen kans, emäntä pyydysti sen ja päästi täälläkin noista parvekelaseista sen pihalle, blaah.
    - Crusoe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisii noi ihmiset, ku ei anna leikkiä kivoilla surinoilla!
      -Pena

      Poista
  9. Tiiättekö, mekään ei saada leikkiä niiden musta-keltaisten kanssa! Hirveä hätäpaniikki aina, että kissat pitää saada makuuhuoneeseen ja surina ulos. Tai sitten pitää tulla pois parvekkeelta, ja ovi suljetaan kunnes surina on poissa. Epikset jaot. Paitsi että ne musta-keltaiset on kyllä ihan ikäviä kans. Tekevät kipeää tassuun ja sitten se tassu turpoaa kanssa tosi isoksi!

    Ai juu, ja meidän ihminen sanoi, että tuo lehmäkassi on ihan paras, ja sekin ehkä sekoaisi vähän, jos näkisi tuollaisen junassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niitten amppareitten kanssa ei sit kannata leikkiä, jos ne tekee kipeetä. Jos ihan vähän kuitenkin...
      Ihminen sanoo, että teidän ihminen saa seota vähän, jos joskus ovat samaan aikaan junassa. :)
      -Punkku

      Poista
  10. On ihan kunnioitettava kokoelma kasseja! Meilläkin pääsi melkein ampiainen sisään viikonloppuna. Ikkuna oli raollaan ja amppari oli lentänyt sisä- ja ulkolasin väliin osaamatta enää ulos (Pöpö vain nukkui tietämättä mitään tästä jännitysnäytelmästä). Yritettiin hätistää se ulos, mutta lasien väli oli liian kapea eikä tunkeutuja osannut tulla pois avustettunakaan, joten sinne jäi. Herättyään Pöpö sitten pääsi vahtimaan pörriäistä turvallisesti lasin takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pienempikin kokoelma ehkä riittäis. :D
      Pöpö, eiks sun ihmiset herättäny sua, kun amppari meinas käydä kylässä? Ois kyllä pitäny. Onneks ees sieltä ikkunan läpi pääsit katselemaan.
      -Pena

      Poista
  11. SURisevista ja PÖRisevistä siivekkäistä kannattaa pysyä kaukana!

    VastaaPoista
  12. Kovasti näyttää tarjonta olevan kissavoittoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tietenki olla kissapussukoita, kun on kissojakin.
      -Pena

      Poista
  13. Hupsista, muutama kassi! :D Minulla on vain muutama kassi ja niistä 2 vakkaria aina olkalaukussa mukana. Ihana tuo lehmälaukku. :D

    Täälläpäin ei ole tarvinut amppareista välittää, onneksi ja syynsä vuoksi harmiksi. Helteitä kesti sen 2 viikkoa ja nyt on taas villasukkailma. Ei ole ötököitä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen kertoi, että ei sillä oo aina ollu noin paljon noita kaspussukoita, mut nyt on. Lehmälaukusta sekin tykkää ihan kamalasti.
      Meilläkin ihminen kulkee paksut sukat jalassa ja lämmittelee melkein koko ajan peiton alla, aurinko on menny ihan hukkaan, ja on kylmä.
      -Punkku

      Poista
  14. Tollasiin kasseihin on kanssa superhauskaa sukellella ja piiloutua, vaikka väijyä semmoisesta niitä ampiaisiakin, joita täälläkään ei anneta rauhassa metsästää, jos semmoinen sisään sattuu lentämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut jos menee tollaseen kassiin, niin siinä käy usein myös niin, et sit ihminen tulee sen vaaka-hommelin kanssa, ja katsoo paljoks on taas lihottu. Aina ne keskeyttää kaiken kivan tavalla tai toisella.
      -Pena

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)